torstai 16. syyskuuta 2010

Liken kirjakatalogi 2010

16.9. Tutustu-listalle:

* Susan Abulhawa: Jeninin aamut
* Rawi Hage: De Niron peli
* Nicolai Lilin: Siperian opetukset
* Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa
* Edward Bunker: Kovan onnen poika
* Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa


~ * ~

Kiitokset Hreathemukselle tästä! Olen mielenkiinnolla lueskellut muiden kirjabloggaajien paljastuksia, mutta pidättäydyn itse tylsästi vain kirjallisissa tunnustuksissa, jotka tulevat tässä:

1) Ensimmäisen kirjastokorttini numero oli 69, ja ikioma kirjastovirkailijamme oli nimeltään Raili.
2) Olen kerännyt Suomen Kustannusyhdistyksen Vuoden kirjat -luetteloita vuodesta 1996, ja tapanani on ollut alusta saakka merkitä luetteloon ja kirjoittaa ylös tutustumisen arvoiset kirjat.
3) Olen työskennellyt kirjakaupassa (lähes päivälleen!) 10 vuoden ajan, ja työurani varrelle mahtuu 2 kirjakauppaketjua ja 4 myymälää.
4) Minut on erotettu lähes kaikista suomalaisista kirjakerhoista liian monien palautusten vuoksi.
5) Käyn kirjastossa säännöllisesti aina maanantaisin, joskus useamminkin, ja parhaillaan minulla on 47 (omalla kortilla) + 45 (lapsen kortilla) lainaa, ja sakkoja 9,20 euron edestä.
6) Ensimmäinen ostamani kirja oli Jyrki Jantusen Hihat palaa - punkkaripojan tarina, ja viimeisin Joseph D. Pistonen Donnie Brasco - My Undercover Life in the Mafia.
7) Yllätän itseni silloin tällöin haaveilemasta romaanin kirjoittamisesta, ja minulla itse asiassa onkin seitsemän teoksen rungot hahmoteltuna.

Palkinto jatkaa matkaansa seuraaviin osoitteisiin: Annelin lukuvinkit, Kirjojen kertomaa, Kuuttaren lukupäiväkirja, Lukupaikka, Rivien välissä, Silloin et ole koskaan yksin sekä Uusi kuu.

3 kommenttia:

  1. En tiennytkään, että kirjakerhoista voidaan erottaa palautusten vuoksi! Minultakin unohtuu hävettävän usein kuukaudenkirjojen peruutukset, ja olen kyllä miettinyt, että pidetäänköhän siellä niistä jotain kirjaa. Ilmeisesti siis pidetään. No, ei erottaminen sillä tavalla haittaisi. Olen monesti miettinyt muutenkin, että voisi erota, mutta kun tekisi mieli käyttää ne bonukset...

    Karoliina

    VastaaPoista
  2. Onpahan melkoinen määrä lainassa olevia kirjoja! Luulin, että niiden suhteen olisi nykyään jotain rajoituksia, mutta ei ilmeisesti ainakaan kovin kohtuuttomia...

    En löytänyt sähköpostiosoitettasi, joten ajattelin tässä kysyä, olisitko kiinnostunut blogaamaan lähiaikoina ilmestyvästä esikoisromaanistani Marian ilmestyskirja. Blogaajana voisit saada ilmaisen PDF-muotoisen arvostelukappaleen. Kirjasta on verkossa näyte, http://www.ilmestykset.net/nayte/

    Jos kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä sähköpostilla, maija@writeme.com. :->

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Maija, tarjouksesta - pannaan harkintaan =) Sähköpostiosoitteeni löytyy oikeanpuolimmaisesta palkista, alareunasta. Laitathan viestiä, jos haluat että poistan kommenttisi mikäli sitä ei ollut tarkoitettu julkiseksi!

    Kommentoin vielä lainamäärääni - meidän kirjastossa on nykyisin rajana 50 lainaa per kortti (aikaisemmin ei ollut rajoituksia ollenkaan =), ja lainojaan voi uusia kolmesti mikäli kukaan toinen ei ole tehnyt varausta. Kaikki lainaamani kirjat eivät missään nimessä ole romaaneja, tai edes aikuistenosastolta =)

    VastaaPoista